Kuukausi vaihtoa jäljellä!

Terveiset Ruotsista!

Kevään pitäisi jo olla pitkällä, vaan kuinkas kävikään. Ajattelin kerrankin päästä nauttimaan keväisistä päivistä edes hitusen aiemmin mitä kotipuolessa, niin ei. Kylmä viima puhaltelee, eikä aurinko ole paistanut kunnolla moniin viikkoihin. Silti eteenpäin ja kesää kohti mennään, täällä seuraavanlaisissa merkeissä.

Ensinäkin, koulun osalta viime viikkojen isoin ohjelmanumero on ollut sosiaalityön toisen kurssin, Professionallt socialt arbete, keskeyttäminen. Tätä asiaa pohdiskelin pitkään, mutta lopulta päädyin keskeyttämiseen. Kurssi oli hyvin laaja, ja etenkin kurssin suurimman työn, interventionsplanin kirjoitus, ei ottanut onnistuakseen. Ehdin sitä jo hieman aloittaa, mutta en kuitenkaan niin paljoa, että keskeyttäminen harmittaisi ylitsepääsemättömän paljon. Interventionsplaniin olisi vaadittu niin paljon asioita ja kun yritimme kurssiasiaa selvittää vastuuopettajien kanssa, tehtiin meille Riikan kanssa moneen otteeseen selväksi, että vaatimustaso on meille aivan sama kuin paikallisillekin. Kurssin vaativuutta ja lukuisia tehtäviä eivät ole olleet kiroamassa vain minun ja Riikan muodostama kaksikko, vaan myös monet ruotsalaiset opiskelijatoverimme. Tämä on heille pakollinen ja se viimeinen sosiaalityön kurssi, ennen kuin valmistuvat Socialhögskolanilta sosionomeiksi. Tähän on ehkä senkin vuoksi yritetty ympätä kaikki mahdollinen ja mahdoton. 

Kurssin ohjeistus on ollut myös epäselvää, enkä tässäkään tarkoita nyt vain meitä suomalaisia, vaan kyllä siellä on ihan joukolla ihmetelty, että mitä ensi viikoksi nyt pitikään taas tehdä. Kerrankin kävi niin, että Riikka näppäränä huomasi ryhmäläisten ymmärtäneen tehtävänannon aivan väärin ja laitoimme sitten asiasta yhdessä viestiä. Kurssissa piili myös se suuri vaara, ettei sitä olisi päässyt läpi. Uusinta olisi tarkoittanut kokonaan uuden casen saamista ja siis jälleen uuden 15 sivun kirjoittamista elokuussa. Eihän se olisi mitenkään päin onnistunut. Kaiken lisäksi, minulle riittää, että olen nyt saanut tuon sosiaalityön ensimmäisen kurssin läpi. Siitä saamani 15 opintopistettä voin toivon mukaan lukea hyväksi sosiaalityön syventäviin opintoihin. Kaiken kaikkiaan sinne pitäisi saada 20 opintopistettä, joten jonkun kirjatentin avulla saan ne nopeastikin täyteen. Ystäväni Kelankin olen pitänyt tyytyväisenä, sillä minulla on pojoja kertynyt jo alkuvuodesta Suomesta. Näin ollen, jatkan loppuun ruotsin kielikurssin ja tyydyn muuten ottamaan vähän rauhallisemmin koulun kanssa. Tuntuu, että olen tehnyt ihan oikean päätöksen kurssin lopettamisen suhteen, vaikka se ensin harmittikin. Se mikä kyllä edelleen hieman harmittaa on, että kurssista ei voi saada yhtään opintopistettä jo tehdyistä osasuorituksista (toisaalta kyllä ymmärrän). Harmittaa myöskin se, että hiukan enemmän vastaantuloa olisin paikalliselta yliopistolta kaivannut. En mitään vaihtareiden paapomista, vaan ihan nyt niiden realiteettien huomioimista missä eletään. En ole ruotsalainen, en puhu ruotsia äidinkielenäni, mikä tarkoittaa sitä, että käytän vähintään tuplaten aikaa kaikkien pikkutehtävien kimpussa verraten paikallisiin.

Mutta se siitä ja katse tulevaan: nyt kun alkaisi se aurinko paistaa, niin pääsisi nauttimaan tästä harvinaisesta tilanteesta, kun vapaa-aikaa on hieman enemmän käsillä.

Pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna olikin paljon ohjelmaa Pelastakaa lasten toiminnassa. Lauantaina kokoonnuimme Stortorgetille missä otimme vastaan leluja, jotka saisimme sitten viedä Park Hotellin lapsille. Leluja tulikin aivan valtava määrä, jopa niin paljon, ettei Park Hotellin pieniin tiloihin edes niitä kaikkia mahdu. Parempi kuitenkin näin päin. Samaisen viikonlopun sunnuntaina nimittäin Riikan kanssa näimme millaista Park Hotellissa on. Siellä perheet odottelevat, kuka minkäkin mittaisen ajan päätöstä siitä, saavatko jäädä Ruotsiin. Lapsille on järjestetty joka päivä jonkun organisaation tahosta leikkitoimintaa. Park Hotellissa käyvät meidän lisäksemme mm. kirkon ja Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijät. Tuloamme osattiin selvästikin odottaa: ehdittiin saada avain käteen, kun jalassa oli jo ensimmäinen innokas ”roikkuja” vaatimassa sisäänpääsyä leikkihuoneeseen. Yllätykseksemme paikalle tuli pienten lasten lisäksi myös 16-vuoden ikäisiä nuoria miehiä. Ikähaarukka oli siis noin 2-16 vuotta. Vanhemmille lapsille pieni leikkihuone ei juurikaan tarjoa mitään aktiviteettia, mutta niin vain pojatkin innostuivat muovailemaan ja piirtämään. Uloskin olisi ollut kiva mennä, mutta Park Hotellin piha ei juurikaan tarjoa aktiviteettia. Leikkijöitä riitti kaiken kaikkiaan parisenkymmentä. Happi meinasi pienestä huoneesta loppua. Saa nähdä ehtiikö tässä vielä toisenkin kerran Park Hotellille kevään aikana, meidän huki on ollut käydä siellä lauantaisin ja sunnuntaisin, kun muut vapaaehtoiset käyvät arkisin.

Samaisena viikonloppuna vietettiin myös Glamour-sitsejä. Oli tosi mukava ilta: kiitos vielä porukan kokoajille Petralle kumppaneineen! Yleisesti sitsi-kulttuurista Suomi vs. Ruotsi voisi todeta seuraavaa. Täällä sitsejä järjestetään paljon useammin: joka viikonloppu voi koota oman porukan, jolle varaa pöydän. Ruuat ovat yleensä todella hyviä ja paljon fiinimpiä mitä Suomen sitseillä. Sen sijaan se, mitä Suomen sitseiltä kaipaan, on että kokee olevansa koko porukan kanssa yhtä. Täällä sitsit ovat käytännössä useammat sitsit samassa tilassa samaan aikaan. Jokainen pöytäseurue valitsee oman teemansa, eikä laulamisestakaan tule mitään koko porukalla. Joka pöydästä raikaa eri laulut eri aikaan. Toastmasteri tekisi sitseistä yhtenäisemmät, mutta toisaalta ymmärrän, ettei joka viikonlopulle ole sellaista järjestää. Rangaistuskulttuurikin puuttuu, mihin taas Suomessa ehti tottua.

Huhtikuun 16. päivä odottelin äitiä, isää ja veljeä saapuvaksi Lundiin. Emme nyt toki olleet ainoita, joilla suunnitelmat meni mönkään, mutta ainahan se omakohtaisesti eniten harmittaa. Nimittäin ne Islannin tuhkapilvethän sotki koko taivaan ja kaikkien suunnitelmat. Veljenikin olisi lentänyt ensimmäistä kertaa elämässään, mutta nyt jää neitsytmatka odottelemaan myöhempää ajankohtaa. Harmitti kyllä kovasti, että kotiväki joutui jäämään Suomeen. Lauantaina lähdin sitten Finlustin porukan kanssa Kullabergille, mikä on Möllessä, noin tunnin ajomatkan päässä Lundissa. Aivan mahtava alue, missä voi vaeltaa, golfata ja tutustua todella monipuoliseen luontoon. Ei vaihtoaika siis pelkää rällästämistä ole! Tässä on päässyt myös kultturoitumaan. Maanantaina 19.4 käytiin kattomassa Elizabeth Lundin opiskelijateatterissa. Mukana on sekä paikallisia opiskelijoita, että vaihtareita. Hieman kyllä mieltä kaihersi, etten ole ollut mukana toiminnassa, kun sitä hieman alkuvuodesta vielä mietin. Näytelmä oli tosi hyvä, ja näytti siltä, että porukalla on ollut hauskaa sitä harjoitellessaan. Toisaalta on kuitenkin niin, että tekemistä olisi niin paljon: jotain on rankattava pois. Kulttuurielämämme jatkui, kun tutustuimme Kulturen –alueeseen. Käsittämätöntä, miten kaunista nähtävää ja koettavaa sitä onkin aivan kodin kulmilla. Kulturen sisältää useita eri rakennuksia, missä on museoita, näyttelyitä ja minne voi mennä vaikka piknik-päivää viettämään. Parasta oli nähdä mm. professorin ja normityöläisten asuinrakennuksia. Ne oli laitettu niin aidonoloisesti, että oikein tunsi kuinka palasi vuosissa taaksepäin. Tänne pitää päästä uudestaan!

Ennen vappua edustettiin kahdessa hyvin erityypisessä tilaisuudessa. Perjantaina oli Full Moon-partyt ja lauantaina olimme Finlustin porukan kanssa mukana RSN:n eli ruotsinsuomalaisten nuorten liiton vuosikokouksessa ja illallisella Grand Hotellissa Lundissa. No mutta sitten aiheeseen vappu. Suomalaisesta tavasta poiketen ruotsalaisten vappua vietetään 30.4 jo aamusta alkaen. Piknik-kulttuuria 1.5 ei juurikaan ole, tosin me toteutimme suomalaista perinnettä Finlustin kanssa munkkien kera. Mutta 30.4 olimme Stadsparkenilla jo 8.30. Päivä alkoi skumballa ja aamiaisella. Puistossa oli tuhansia opiskelijoita, eikä pahinkaan sadekuuro saanut väkeä luovuttamaan. Siellä mekin kökittiin sateenvarjojen alla, kunnes toinen sadekuuro sai liikkumaan kotia kohti. Mutta päivähän oli vasta puolessa. Iltapäivä odoteltiin tietoa Block partyista. Perinteiset Block partyt olivat keränneet Facebook-eventissä yli 10 000 ja ehkä juuri tästä syystä, bileitä ei sitten ollutkaan. Infoa bileistä piti nimittäin tulla hieman ennen niiden alkua, paikkakaan kun ei ollut tiedossa. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Ilmeisesti jonkinlaista Block partyjen tynkää on ollut, mutta tällaiseksi massatapahtumaksi juhla ei päässyt äitymään, mitä Facebook aiemmin pelotteli. Ilta meni sitten ihmetellessä, että mitäs nyt. Kävin muutamissa korridoori-bileissä, mutta aikaisin aloitettu vappujuhlinta verotti ja suurin osa olikin jo suht ajoissa nukkumassa. Meidän seurueemme pääsi myös televisioon (omakuvaa ei näy, mutta läheltä liippas julkisuus;)). Vappu oli kyllä todella mukava ja Lundissa ja Uppsalassa sitä osataan viettää kunnolla. Paljon porukkaa oli tullut lähipaikoilta ihan varta vasten Lundin opiskelijavappua viettämään. Reaktio muiden kuin opiskelijoiden keskuudessa taitaa tosin olla sama kuin jyväskyläläisillä rallien suhteen. Muutaman vuoden sitä jaksaa, sitten sitä haluaa kaupungista mahdollisimman kauas tapahtuman aikaan.

Paljon on siis ehtinyt taas tapahtua. Nyt kun viimeinen kuukausi on käsillä, huomaa, että oma mieli alkaa jo kääntyä kotiin. Johan tässä pitäisi paluukyytejäkin selvitellä. Samalla sitä odottaa paluuta: niin paljon on tapahtumassa myös Suomen päässä, mutta toisaalta jännittää. Olen tottunut tähän elämään jo niin hyvin, että vaikka koti on paljon mielessä, sitä ei jotenkin pysty tällä hetkellä kuvittelemaan, millaista elämää se siellä olikaan. Onneksi vielä kuukauden päivät vaihtoaikaa jäljellä. Hyvästit pelottaa, jälleennäkeminen odotuttaa.

Puss och kram!