Amsterdam 25-28.5

Jotta eivät viimeiset viikot menisi kuitenkaan aivan lähdön tunnelmissa, on tässä ehditty vielä paljon puuhaillakin. Norwegian halpalento (75 euroa edestakaisin!) lennätti meidät Rantasen kanssa Amsterdamiin. Matka oli varattu jo hyvissä ajoin, sen sijaan majapaikkaa meillä ei lähtiessä ollut kuin yhdeksi yöksi. Muutenkin reissusuunnitelmia ei oltu juurikaan tehty, vaan matkaan lähdettiin täysin avoimin mielin. Yövyimme Hotel Vivaldissa Stadhouderskade 76:ssa. Myöhemmin paikan päällä selvisi, että voisimme viettää hotellissa myös seuraavat kaksi yötä, joten majoituskuvio järjestyi paremmin kuin hyvin. Mikään luksuslukaalihan tämä Vivaldi ei ponnekkaasta nimestään huolimatta ollut. Pari tähteä, mitä lie, hinnaltaan noin 30 yö/pää. Aamupalalla ei mitään tuoretta tavaraa tarjoiltu, eikä keliaakikko siellä olisi mitään saanut syödäkseen, ellei jo olisi Tanskan reissun pettymyksistä viisastuneena kantanut omia knäckebrödejä mukana. Huoneemme sijaitsi kellarikerroksessa. Jymy-yllätys odotti matkalaisia toisena yönä: hiiri kävi mitä todennäköisimmin kurkistamme kamariimme. Sanon todennäköisesti, koska itse en nähnyt mitään, Riikka näki, mutta ilman silmälaseja. Mutta joku musta möykky siellä kävi kääntymässä, mikä muukaan kuin hiiri? Hyi olkoon! En oo tiennytkään, että näin paljon pelkään tai lähinnä iljettää moiset otukset. Takaiskuista huolimatta olimme tyytyväisiä hotelliin, sillä sijainti oli erinomainen.

Keskiviikkona 26.5 lähdimme suuntaamaan kohti ”must-see” kohdetta: Anne Frankin taloa Princengrachtilla. Talolle oli pieni jono, kuten kuulemma melkein aina onkin. Mutta hetken odottaminen oli kyllä sen arvoista. Anne Frankin talo on ehdottomasti vaikuttavin ja liikuttavin museo missä olen koskaan käynyt. Kyseessä on totta kai osittain turisti-kohde, mutta museolla on niin paljon sanottavaa, että suosittelen ehdottomasti käymään. Talo on avattu yleisölle vuonna 1960. Miljoonat ja miljoonat ihmiset ovat siis jo tämän nähneet, me nyt yksinä heidän joukossaan. Frankin perheen ja miljoonien muiden juutalaisten karu kohtalo, ahdistava aika piileskellessä, koko toisen maailmansodan piinaava aika oli jotenkin käsienkosketeltavissa tässä talossa. ”We have to whisper and tread lightly during the day, otherwise the people in the warehouse might hear us.” Anne Frank, July 11, 1942

Suuren vaikutuksen minuun teki myös se työ, mitä Otto Frank on tehnyt palattuaan Amsterdamiin. Museossa pyöri video, missä Otto kertoi kyllä tienneensä tyttärensä pitävän päiväkirjaa, mutta hän ei ollut tiennyt kuinka syvällisiä ajatuksia tytär oli sinne kirjoittanut. Otto toteaakin, että monet vanhemmat eivät tunne lapsiaan kovin hyvin. Ajatus pätee minusta edelleenkin, ehkä vielä paremmin kuin koskaan ennen.

”To build up a future, you have to know the past.” Otto Frank, 1967.

Museosta tarttui mukaan Anne Frankin päiväkirja, joka löytyi suomenkielisenäkin versiona. Olenhan minäkin tätä pienenä aloittanut lukemaan, mutta tarina ei tainnut silloin oikein päästä oikeisiin mittasuhteisiin. Janoan päästä kirjan pariin! Tämän nuoren, kirjailijan urasta haaveilleen tytön tarina on avannut monien silmät ja kertoo käsienkosketeltavasti 40-luvun tapahtumista.

Museon jälkeen pistäydyimme syömään Radhuusstraatilla sijaitsevaan ravintola Eet Panomaramaan. Ruokapaikkoja Amsterdamista löytyy kyllä laidasta laitaan ja varsinkin lounasaikaan myös ihan kohtuuhintaan. Palvelu oli erittäin ystävällistä, mistä kiitokset. Ruokailun jälkeen siirryimmekin hieman erilaisiin museotunnelmiin: seksimuseo, Sex through the ages. Museossa oli valokuvia, elokuvanpätkiä, mallinukkeja ja koriste-esineitä ja maalauksia seksuaalisin teemoin. Kiintoisaa oli nähdä, kuinka 1800-luvun loppupuolella otetut kuvat eroavat tämän päivän eroottisista valokuvista. Tai toisaalta, kuinka eroja ei sitten juurikaan ole. Enemmänkin on ehkä muuttunut naisten rooli seksuaalisessa kanssakäymisessä. Vaikka edelleen nainen kuvataan usein rooliin, jossa hän vain myöntyy miehen toiveisiin, on naisen rooli muuttunut vahvemmaksi. Fetisseistä kertova oma nurkkauksensa oli aikamoista nähtävää. Siellä jo varoiteltiin herkimpiä museokävijöitä. Kaiken kaikkiaan museo oli käymisen arvoinen, välillä hieman humoristinen, mutta omalla tavallaan puhutteleva kokemus sekin.

Museon jälkeen piipahdimme Irish coffeella De Drie Graefjes-kahvilassa keskustassa. Kahvilassa oli aivan ihana musta kissa, joka vei välittömästi paikkani kun lähdin käymään vessassa. Siinä se köllötti. Taitaa olla kissa hyvillä eväillä ja erittäin hyvin ihmisiin tottunut, kun kahvilassa niin tottuneesti pyöri. Illallistemme Hard Rock Caffeessa kanaalin varrella. Siitä olikin sitten lyhyt matka hotellille. Pitkä päivä väsytti matkalaiset täysin! Aamulla oli startti aivan hotellin lähituntumassa sijaitsevaan Riksmuseoon. Näimme vaikuttavia teoksia mm. Rembrandtin Yövartio-maalauksen. Tämän jälkeen lounastimme Cobra Cafessa ja otimme perinteisiä turistikuvia I amsterdam – kirjainten luona. Sitten olikin aika vahanukkein: kohti Madame Tussaud-museota. Museo sisälsi jonkin verran Hollannin historiaa ja myös minua säikkyä, kovasti pelottaneen, osion missä oikeat näyttelijät säikyttelivät ihmisiä. Vasta tämän sinällään hauskan, mutta jännittävän osion jälkeen pääsimme itse ”julkkisten” pariin. Siellä me vietimme iltapäivää Brad Pitin, Justin Timberlaken, Madonnan ja Robbien kanssa;)

Iltapäivän kiertelimme Red light district-alueella. Kyllä sitä maalaistyttö hämmentyneenä kulki noilla kaduilla. Valokuvatahan siellä ei saa, mutta niissä pienissä kaapeissa naiset istuivat ja välillä joku ohikulkija kävi kysymässä hintaa. Jotenkin hämmentävää. Amsterdam on samaan aikaan erittäin romanttinen kaupunki, minkä huomasimme etenkin kanaali-ajelulla kulkiessa pieniä kanaaleja ja mahtavien pikkusiltojen alta. Samaan aikaan toisaalla, prostituutio on täysin avointa ja laillista, mikä antaa kaupungille hieman ”likaisen” leiman. Toinen Amsterdamia leimaava piirre on Coffeeshopit. Mekin yhdessä pyörähdimme, mutta ihan kyllä vain kahvilla. Olisihan sieltä saanut sienipiirakkaa, valmiiksi käärittyä sätkää ja ties mitä. Kävimme myös kaupassa missä myytiin erilaisia ”taikasieni”-valmisteita ja muita vermeitä. Tämäkin on jotenkin niin ihmeellinen piirre, että tällaisia liikkeitä on aivan avoimesti olemassa. Mielenkiintoisen ja pitkän päivän päätteeksi istahdimme kiinalaisten hierojien jalkahierontaan. Aivan ihanaa! Iltadrinksuille päädyimme aivan hotellimme vieressä sijaitsevaan Cafe Kale de Derdeen. Putkahdimme paikalle ihan sattumalta, mutta mihin aikaan: siellähän oli menossa aivan mahtavat tanssit. ZoukLovers - Brasilian Dancers laittoivat parastaan tanssilattialla. Siinä istuttiin suut ammollaan drinksujen ääressä, niin mahtavaa katsottavaa se oli.

Viimeinen päivä Amsterdamissa oli jätetty tietoisesti vähän löysemmälle ohjelmalle, jotta ehdittäisiin käydä vähän kaupoilla ja puistossa. Vondelpark oli valtavan suuri viheralue, sekin aivan hotellin kulmilla. Ilma ei vain suosinut, joten ei jääty pikniköimään, mutta tuli kuitenkin nähtyä ”Amsterdamin keuhkot”. Siitä oli ajatuksemme jatkaa yhdelle drinkille House of Bolsiin, jota oli suositeltu useissa esitteissä. Paikka olikin vähän enemmän mitä olimme osanneet edes odottaa. Paikassa sai kyllä drinkin jos useammankin, mutta samalla pääsimme museokierrokselle tutustumaan Bols-liköörin ja Lucas Bolsin historiaan. Mielenkiintoinen yllätys! Saimme kokeilla kuinka haju – ja makuaistimme toimivat mm. tuoksuttelemalla eri tuoksuja, joista likööritkin koostuvat. Bolsin liköörejä on 39 eri makua. Yllättävin maku tällä reissulla oli jogurtti, raikkain suosikki graniittiomena. Jokainen vieras sai nimittäin yhden drinksun ja useampia liköörejä snapsuina maisteltavaksi. Lounastimme Cafe De Raedtissa, jossa maistoin vanhaa Amsterdamilaista juustoa. Siitä jatkoimme vielä hetken kaupunkikierrosta. Tunnit tässä vastakohtien kaupungissa alkoivat eittämättä olla ohi, ja lähdimme suuntamaan ratikan ja junan avuin Schipholin lentokentälle.

Kiitos mahtavasta reissusta Riikalle!

Parikin kämppistä on jo lähtenyt. Tupa alkaa tyhjenemään…

Puss och kram; Anu

Karnevaalit ja ystävät!

Vapun jälkeen elo Lundissa jatkui hieman aiempaa löysemmin kurssin keskeyttämisen vuoksi. Ruotsin kurssilla on käyty ja Suomen tenttiin luettu, joten ei nyt jouten ole ehtinyt täysin olla. 7.5 olimme viettämässä iltaa Hanna ”Tirehtööri” Moilasen luona Malmössä. Kävimme katsastamassa ruotsalaisen techno/electropop  bändin Familjenin (Johan T Karlsson) Babelissa. Aikamoista jumputusta! Heidän hittinsä ”Det snurrar i min skalle” on nationeiden vakiokalustoa, joten ihan kiva heitä sinällään oli nähdä ja kuulla, vaikka kyllä keikalla mielellään näkee enemmän soitantaa. Nyt se oli yksi napinpainallus niin biisin perusrytmitys oli valmis.

Finlustin kanssa vietimme viimeistä kokousta ja ruokailtaa seuraavalla viikolla. Keskiviikkona 12.5 sain rakkaita ystäviä Suomesta Lundiin, joten pääsin esittelemään heillekin Finlustia ja mikä tärkeintä, sitä kautta tärkeiksi tulleita ihmisiä. Suomen vieraiden, Tellun, Villen ja Torviksen kanssa vietimme loistavat neljä päivää. Ihanaa, että vaikka välissämme on ollut satoja kilometrejä ja useita kuukausia oli kuin jatkaisimme siitä mihin viimeksi jäimme. Kävimme Malmössä kiertämässä kirppareita ja muita liikkeitä. Malmön nähtävyydet eivät ole auenneet minulle vieläkään, eikä niin päässyt käymään tälläkään kertaa. Turning Torso oli sellaisen sumun peitossa, että näimme ehkä puolet koko torsosta. Noh, täytynee katsoa netistä kuvia=) Mutta muutoin meillä oli mahtava Malmö-päivä. Lauantaina kävimme Kööpenhaminassa. Sade uhmasi vierailijoita, mutta sitkeästi lähdimme liikkeelle. Enemmän teki mieli pysyttäytyä kaupoilla ja kahveella, kuin lähteä juoksemaan sateessa nähtävyyksien perässä. Vieraat kiittelivät toimivaa julkista liikennettä ja toden totta: kuinka sitä taas Suomessa tottuukaan siihen, että samassa ajassa kuin Lundista pääsee Kööpenhaminaan, Jyväskylästä ”pääsee” Jämsään! Matkusteleminen täältä Etelä-Ruotsista käsin on kyllä näppärää. Toki Keski-Euroopassa on vielä tilanne aivan toinen, mutta itselle jo tämä, että junalla pääsee tunnissa toiseen maahan, on käsittämätöntä. Tellu, Ville & Torvis olivat järkkäilleet vielä niin mukavasti, että kun sunnuntaina lähtivät takaisin Suomeen, he ottivat jo aimo kasan tavaroitani mukaansa. Siitä iso kiitos! Perästä tullaan=)

Niin, paluukyyti on varattu. 5.6 puolen päivän jälkeen ovat päiväni Lundissa luetut. Ja 6.6 saisi sitten tulla Jyväskylän asemalta noukkimaan kotiin. Paluukyyti järjestyi hienosti, kun tulemme Riikan kanssa yhtä matkaa. Yhdessä tänne tultiin, yhdessä täältä lähdetään. Niin monet hetket on täällä yhdessä jaettu, että aivan tuntuu oudolta palata Suomeen, kun ei välttämättä nähdäkään nyt ihan joka päivä. Tiivistä yhteyttähän tässä on tähänkin asti pidetty, mutta kiitollisena totean, että vaihtoaika on syventänyt ystävyyttämme entisestään. Ollaan päästy sille tasolle, että toiselle voi todeta aika napakkaankin sävyyn. Turhat esiriput on riisuttu; toisen kanssa voi olla täysin oma itsensä. Sitten on nämä ihanat uudet ystävät, joihin olen ilokseni saanut tutustua täällä Lundissa. Hannat: Nyykkäri ja Tirehtööri, ovat kovin tärkeitä ja mikä parasta: heidän opintonsa jatkuvat myös Jyväskylässä, kenellä missäkin vaiheessa, mutta kuitenkin. Siellä tavataan! Irina ”pj” Tavio jäänee vielä Ruotsiin, mutta aivan mahtavaa on ollut tutustua häneen ja todellakin toivon, että tapaamme uudelleen! Annika palasi jo Suomeen, hän tulee saamaan Jyväskylän vieraita Helsingin suunnille enemmin kuin arvaakaan;) Jyväskylä saanee myös vieraita syksyllä, kun odotamme Barcelonan tyttöä, Esteriä, saapuvaksi Suomeen. Esterin rento elämänasenne on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Mitä useammin olemme nähneet, sitä mahtavampi tämä nainen on! ! Ja Akvile hänen siskonsa Emiljen kanssa. Reippaat ja työteliäät nuoret naiset Liettuasta. Kämppikseni Ulrike tai sanoisin jo paremminkin ystäväksi, on tullut läheiseksi. Hänen kanssaan on monet iltateet juotu, katsottu yhdessä tv:tä tai paremminkin siinä on tullut juoruiltua talon asioita. Ulrike on ollut alusta saakka minulle tuki ja turva talossamme ja nyt vaihtokauden aikana on ollut mukava huomata, kuinka muodostamme porukan kavereinemme. Sillä pieni on maailma: Ester ja Ulrike opiskelevat yhdessä, Ester ja Akvile puolestaan ovat kämppiksiä. Eli ympäri tullaan ja yhteen mennään. Sekä Akvilen että Esterin opinnot jatkuvat Lundissa, joten kyllä tässä näin käy, että tänne on tultava uudelleen. Nämä ja monet monet muut rakkaat ihmiset ovat tehneet vaihtoajastani rikkaan ja unohtumattoman. Kiitos<3

21-23.5 räjähti Lund! Joka neljäs vuosi järjestettävät karnevaalit toivat kaupunkiin tuhansia opiskelijoita, mutta kuten huomasimme karvenaalien aikana, on kyseessä koko perheen juhla. Paikalla oli väkeä vauvasta vaariin. 200 kruunua maksavalla rannekkeella pääsi alueelle  joka päivä ja sai katsoa ison lavan esiintyjiä. Erikseen olisi sitten myyty sirkus, spex ja muita lippuja. Voittoa tavoittelemattomat, opiskelijavoimin järjestetyt karnevaalit ovat harvinaislaatuinen tämän kokoluokan tapahtuma. Kämppiksenikin oli ilmoittautunut töihin karnevaaleille, mutta hän jättäytyi hommasta pois toisena päivänä. Työskennelläkseen hän joutui alun perin jonottamaan 8 tuntia, eivätkä vapaaehtoiset todella saa mitään. Eivät edes t-paitaa. Itse jätin vapaaehtoistyön sivuun, vaikka monet kehuvatkin sen olevan parasta karnevaali-tunnelmaa, kun saa olla itse mukana järkkäämässä. Perjantaina kokoonnuimme bruchille Sydskånska Nationille ja sitten myöhemmin Botaniska Trädgårdeniin.  Perjantai-illan ykkösnimi meille suomalaisille oli M.A Numminen. Numminen joukkoineen veti mahtavan keikan! Pitkä ystävyys näkyi: Nummisen joka toinen lause alkoi: ”Pedro och jag…” =) Lauantaina aurinko helli pitkästä aikaa Skånen

aluetta ja sehän näkyi välittömästi. Palaneita käsivarsia ja niskoja, koska kuka nyt tällaisena keväänä on mihinkään aurinkorasvoihin varautunut. Auringonpaisteessa katsoimme karnevaali-kulkueen. Kulkue kiertää kaupungin ja mukana on useita kymmeniä rekkoja, joilla kullakin oma teema. Kulkue kiersi myös sunnuntaina tullen takaisinpäin reittiään. Ilma oli otollinen ulkona istuskelulle ja niin suuntasimmekin Stadsparkeniin ennen karnevaali-alueelle siirtymistä. Illalla tsekkasimme Simone Morenon, brasialaisen, mutta Ruotsissa asuvan lahjakkaan naislaulajan. Loistavaa musiikkia!

Sunnuntaina kävimme lounastamassa Kalmar Nationissa ja sen jälkeen pelailemassa pelejä alueella. Kerrankin pääsimme myös Mustach – telttaan (olutteltta). Karnevaalit olivat todella hauskat, mutta ongelmana kyllä oli se, että iltaisin siellä ei viitsinyt olla kovin myöhään, koska ihmisiä oli niin paljon, ettei siellä voinut liikkua. Ensin olisi pitänyt jonottaa tunti, että saa yhden juoman, sitten tunti vessaan ja sitä rataa. Päivällä alueella oli paljon mukavampi oikeasti kierrellä ja katsoa miten hienoja telttoja ja miten monenlaista tekemistä sinne oli vapaaehtoisvoimin järkätty. Karnevaali-potin viimeisenä esiintyjänä räjäytti Leningrad Cowboys. Aivan huikea  liki kaksituntinen keikka! Siinä oli kyllä kaikki shown elementit kohdillaan.

Kuukausi vaihtoa jäljellä!

Terveiset Ruotsista!

Kevään pitäisi jo olla pitkällä, vaan kuinkas kävikään. Ajattelin kerrankin päästä nauttimaan keväisistä päivistä edes hitusen aiemmin mitä kotipuolessa, niin ei. Kylmä viima puhaltelee, eikä aurinko ole paistanut kunnolla moniin viikkoihin. Silti eteenpäin ja kesää kohti mennään, täällä seuraavanlaisissa merkeissä.

Ensinäkin, koulun osalta viime viikkojen isoin ohjelmanumero on ollut sosiaalityön toisen kurssin, Professionallt socialt arbete, keskeyttäminen. Tätä asiaa pohdiskelin pitkään, mutta lopulta päädyin keskeyttämiseen. Kurssi oli hyvin laaja, ja etenkin kurssin suurimman työn, interventionsplanin kirjoitus, ei ottanut onnistuakseen. Ehdin sitä jo hieman aloittaa, mutta en kuitenkaan niin paljoa, että keskeyttäminen harmittaisi ylitsepääsemättömän paljon. Interventionsplaniin olisi vaadittu niin paljon asioita ja kun yritimme kurssiasiaa selvittää vastuuopettajien kanssa, tehtiin meille Riikan kanssa moneen otteeseen selväksi, että vaatimustaso on meille aivan sama kuin paikallisillekin. Kurssin vaativuutta ja lukuisia tehtäviä eivät ole olleet kiroamassa vain minun ja Riikan muodostama kaksikko, vaan myös monet ruotsalaiset opiskelijatoverimme. Tämä on heille pakollinen ja se viimeinen sosiaalityön kurssi, ennen kuin valmistuvat Socialhögskolanilta sosionomeiksi. Tähän on ehkä senkin vuoksi yritetty ympätä kaikki mahdollinen ja mahdoton. 

Kurssin ohjeistus on ollut myös epäselvää, enkä tässäkään tarkoita nyt vain meitä suomalaisia, vaan kyllä siellä on ihan joukolla ihmetelty, että mitä ensi viikoksi nyt pitikään taas tehdä. Kerrankin kävi niin, että Riikka näppäränä huomasi ryhmäläisten ymmärtäneen tehtävänannon aivan väärin ja laitoimme sitten asiasta yhdessä viestiä. Kurssissa piili myös se suuri vaara, ettei sitä olisi päässyt läpi. Uusinta olisi tarkoittanut kokonaan uuden casen saamista ja siis jälleen uuden 15 sivun kirjoittamista elokuussa. Eihän se olisi mitenkään päin onnistunut. Kaiken lisäksi, minulle riittää, että olen nyt saanut tuon sosiaalityön ensimmäisen kurssin läpi. Siitä saamani 15 opintopistettä voin toivon mukaan lukea hyväksi sosiaalityön syventäviin opintoihin. Kaiken kaikkiaan sinne pitäisi saada 20 opintopistettä, joten jonkun kirjatentin avulla saan ne nopeastikin täyteen. Ystäväni Kelankin olen pitänyt tyytyväisenä, sillä minulla on pojoja kertynyt jo alkuvuodesta Suomesta. Näin ollen, jatkan loppuun ruotsin kielikurssin ja tyydyn muuten ottamaan vähän rauhallisemmin koulun kanssa. Tuntuu, että olen tehnyt ihan oikean päätöksen kurssin lopettamisen suhteen, vaikka se ensin harmittikin. Se mikä kyllä edelleen hieman harmittaa on, että kurssista ei voi saada yhtään opintopistettä jo tehdyistä osasuorituksista (toisaalta kyllä ymmärrän). Harmittaa myöskin se, että hiukan enemmän vastaantuloa olisin paikalliselta yliopistolta kaivannut. En mitään vaihtareiden paapomista, vaan ihan nyt niiden realiteettien huomioimista missä eletään. En ole ruotsalainen, en puhu ruotsia äidinkielenäni, mikä tarkoittaa sitä, että käytän vähintään tuplaten aikaa kaikkien pikkutehtävien kimpussa verraten paikallisiin.

Mutta se siitä ja katse tulevaan: nyt kun alkaisi se aurinko paistaa, niin pääsisi nauttimaan tästä harvinaisesta tilanteesta, kun vapaa-aikaa on hieman enemmän käsillä.

Pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna olikin paljon ohjelmaa Pelastakaa lasten toiminnassa. Lauantaina kokoonnuimme Stortorgetille missä otimme vastaan leluja, jotka saisimme sitten viedä Park Hotellin lapsille. Leluja tulikin aivan valtava määrä, jopa niin paljon, ettei Park Hotellin pieniin tiloihin edes niitä kaikkia mahdu. Parempi kuitenkin näin päin. Samaisen viikonlopun sunnuntaina nimittäin Riikan kanssa näimme millaista Park Hotellissa on. Siellä perheet odottelevat, kuka minkäkin mittaisen ajan päätöstä siitä, saavatko jäädä Ruotsiin. Lapsille on järjestetty joka päivä jonkun organisaation tahosta leikkitoimintaa. Park Hotellissa käyvät meidän lisäksemme mm. kirkon ja Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijät. Tuloamme osattiin selvästikin odottaa: ehdittiin saada avain käteen, kun jalassa oli jo ensimmäinen innokas ”roikkuja” vaatimassa sisäänpääsyä leikkihuoneeseen. Yllätykseksemme paikalle tuli pienten lasten lisäksi myös 16-vuoden ikäisiä nuoria miehiä. Ikähaarukka oli siis noin 2-16 vuotta. Vanhemmille lapsille pieni leikkihuone ei juurikaan tarjoa mitään aktiviteettia, mutta niin vain pojatkin innostuivat muovailemaan ja piirtämään. Uloskin olisi ollut kiva mennä, mutta Park Hotellin piha ei juurikaan tarjoa aktiviteettia. Leikkijöitä riitti kaiken kaikkiaan parisenkymmentä. Happi meinasi pienestä huoneesta loppua. Saa nähdä ehtiikö tässä vielä toisenkin kerran Park Hotellille kevään aikana, meidän huki on ollut käydä siellä lauantaisin ja sunnuntaisin, kun muut vapaaehtoiset käyvät arkisin.

Samaisena viikonloppuna vietettiin myös Glamour-sitsejä. Oli tosi mukava ilta: kiitos vielä porukan kokoajille Petralle kumppaneineen! Yleisesti sitsi-kulttuurista Suomi vs. Ruotsi voisi todeta seuraavaa. Täällä sitsejä järjestetään paljon useammin: joka viikonloppu voi koota oman porukan, jolle varaa pöydän. Ruuat ovat yleensä todella hyviä ja paljon fiinimpiä mitä Suomen sitseillä. Sen sijaan se, mitä Suomen sitseiltä kaipaan, on että kokee olevansa koko porukan kanssa yhtä. Täällä sitsit ovat käytännössä useammat sitsit samassa tilassa samaan aikaan. Jokainen pöytäseurue valitsee oman teemansa, eikä laulamisestakaan tule mitään koko porukalla. Joka pöydästä raikaa eri laulut eri aikaan. Toastmasteri tekisi sitseistä yhtenäisemmät, mutta toisaalta ymmärrän, ettei joka viikonlopulle ole sellaista järjestää. Rangaistuskulttuurikin puuttuu, mihin taas Suomessa ehti tottua.

Huhtikuun 16. päivä odottelin äitiä, isää ja veljeä saapuvaksi Lundiin. Emme nyt toki olleet ainoita, joilla suunnitelmat meni mönkään, mutta ainahan se omakohtaisesti eniten harmittaa. Nimittäin ne Islannin tuhkapilvethän sotki koko taivaan ja kaikkien suunnitelmat. Veljenikin olisi lentänyt ensimmäistä kertaa elämässään, mutta nyt jää neitsytmatka odottelemaan myöhempää ajankohtaa. Harmitti kyllä kovasti, että kotiväki joutui jäämään Suomeen. Lauantaina lähdin sitten Finlustin porukan kanssa Kullabergille, mikä on Möllessä, noin tunnin ajomatkan päässä Lundissa. Aivan mahtava alue, missä voi vaeltaa, golfata ja tutustua todella monipuoliseen luontoon. Ei vaihtoaika siis pelkää rällästämistä ole! Tässä on päässyt myös kultturoitumaan. Maanantaina 19.4 käytiin kattomassa Elizabeth Lundin opiskelijateatterissa. Mukana on sekä paikallisia opiskelijoita, että vaihtareita. Hieman kyllä mieltä kaihersi, etten ole ollut mukana toiminnassa, kun sitä hieman alkuvuodesta vielä mietin. Näytelmä oli tosi hyvä, ja näytti siltä, että porukalla on ollut hauskaa sitä harjoitellessaan. Toisaalta on kuitenkin niin, että tekemistä olisi niin paljon: jotain on rankattava pois. Kulttuurielämämme jatkui, kun tutustuimme Kulturen –alueeseen. Käsittämätöntä, miten kaunista nähtävää ja koettavaa sitä onkin aivan kodin kulmilla. Kulturen sisältää useita eri rakennuksia, missä on museoita, näyttelyitä ja minne voi mennä vaikka piknik-päivää viettämään. Parasta oli nähdä mm. professorin ja normityöläisten asuinrakennuksia. Ne oli laitettu niin aidonoloisesti, että oikein tunsi kuinka palasi vuosissa taaksepäin. Tänne pitää päästä uudestaan!

Ennen vappua edustettiin kahdessa hyvin erityypisessä tilaisuudessa. Perjantaina oli Full Moon-partyt ja lauantaina olimme Finlustin porukan kanssa mukana RSN:n eli ruotsinsuomalaisten nuorten liiton vuosikokouksessa ja illallisella Grand Hotellissa Lundissa. No mutta sitten aiheeseen vappu. Suomalaisesta tavasta poiketen ruotsalaisten vappua vietetään 30.4 jo aamusta alkaen. Piknik-kulttuuria 1.5 ei juurikaan ole, tosin me toteutimme suomalaista perinnettä Finlustin kanssa munkkien kera. Mutta 30.4 olimme Stadsparkenilla jo 8.30. Päivä alkoi skumballa ja aamiaisella. Puistossa oli tuhansia opiskelijoita, eikä pahinkaan sadekuuro saanut väkeä luovuttamaan. Siellä mekin kökittiin sateenvarjojen alla, kunnes toinen sadekuuro sai liikkumaan kotia kohti. Mutta päivähän oli vasta puolessa. Iltapäivä odoteltiin tietoa Block partyista. Perinteiset Block partyt olivat keränneet Facebook-eventissä yli 10 000 ja ehkä juuri tästä syystä, bileitä ei sitten ollutkaan. Infoa bileistä piti nimittäin tulla hieman ennen niiden alkua, paikkakaan kun ei ollut tiedossa. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Ilmeisesti jonkinlaista Block partyjen tynkää on ollut, mutta tällaiseksi massatapahtumaksi juhla ei päässyt äitymään, mitä Facebook aiemmin pelotteli. Ilta meni sitten ihmetellessä, että mitäs nyt. Kävin muutamissa korridoori-bileissä, mutta aikaisin aloitettu vappujuhlinta verotti ja suurin osa olikin jo suht ajoissa nukkumassa. Meidän seurueemme pääsi myös televisioon (omakuvaa ei näy, mutta läheltä liippas julkisuus;)). Vappu oli kyllä todella mukava ja Lundissa ja Uppsalassa sitä osataan viettää kunnolla. Paljon porukkaa oli tullut lähipaikoilta ihan varta vasten Lundin opiskelijavappua viettämään. Reaktio muiden kuin opiskelijoiden keskuudessa taitaa tosin olla sama kuin jyväskyläläisillä rallien suhteen. Muutaman vuoden sitä jaksaa, sitten sitä haluaa kaupungista mahdollisimman kauas tapahtuman aikaan.

Paljon on siis ehtinyt taas tapahtua. Nyt kun viimeinen kuukausi on käsillä, huomaa, että oma mieli alkaa jo kääntyä kotiin. Johan tässä pitäisi paluukyytejäkin selvitellä. Samalla sitä odottaa paluuta: niin paljon on tapahtumassa myös Suomen päässä, mutta toisaalta jännittää. Olen tottunut tähän elämään jo niin hyvin, että vaikka koti on paljon mielessä, sitä ei jotenkin pysty tällä hetkellä kuvittelemaan, millaista elämää se siellä olikaan. Onneksi vielä kuukauden päivät vaihtoaikaa jäljellä. Hyvästit pelottaa, jälleennäkeminen odotuttaa.

Puss och kram!